Tampereen 22- vuotiaiden EM-kilpailut ovat olleet mielessä koko talven, niin Jennillä kuin valmentajaisälläkin. Nyt ne ovat oven aukaisun takana. Työt ovat takana ja on aika nauttia työn hedelmistä. Jennin viimeinen heittotreeni oli eilen tiistaina. Yllä oleva kuva on otettu treenin päätyttyä. Ehkä tyytyväisestä ilmeestä voi lukea, että heittotreeni onnistui nappiin. Viimeisen viikon työn alla olleet tekniikkajutut toimivat treenitilanteessa, joka antaa varmasti itseluottamusta viikonlopun kisoihin. Peukkuja pystyyn, että keihäs lähtee oikealle lentoradalle ja Jenni saa aikaan huipputuloksen.
Sunnuntaina oli minun heittotreenipäivä. Tunnelmat olivat enemmän kuin usein kuvan kaltaiset mietteliäät. Ajatukseni oli hioa vauhtiheittämistä. Vaikka kuinka yritin, vauhtiheitto ei lähtenyt rullaamaan. Rytmitöntä ja monella tavalla pehmoista sanon minä. Oli pakko lopettaa alkuvauhdista heittäminen, ja siirtyä 8 metristä heittämiseen takaisin. Yhtäkkiä homma kolahti siihen, johon voi olla tyytyväinen. Heitin pikkuvauhdista viisi metriä pidemmälle. Sama onhgelmahan on ollut kilpailutilanteista. Muutaman päivän pohdittuani, ehkä nöyrryn ottamaan seuraavassa kisassa vain muutaman askeleen vauhdin, ainakin muutamassa heitossa. Jälkikäteen jäi treenistä kohtuullisen mukava maku. Annoin kädelle kyytiä, suorastaan rankaisin sitä yli 50 heiton määrällä eikä käsi ole sen kummempi jälkijättöisesti. Tuo asia antaa lisää uskoa jatkoon.
Mietteliäästä veteraanista tuli vähän iloisempi ja positiivisempi. Se on poikinut alkuviikkoon jo kolme hyvää treeniä. Mitään paikkaa kun ei kolota, voin olla tyytyväinen tältäkin osin. Ensi viikolla on sitten kilpailuviikko, jota ei vielä parane ajatella.
Tämän blogin loppuun heittovideo, joka ainakin saa minulle hyvälle mielelle. Tälläistä välittömyyttä ja iloisuutta saisi olla kaikkien keihäänheitto:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti