Tämä oli 45 v keihäshullun 1 vuoden matka lähes nollasta 21.10.2013 tapahtununeeseen h-hetkeen Porto Alegreen Brasiliaan veteraanien MM- kilpailuihin. Kotiintuomisena oli 6. sija M45- sarjan keihäässä. Matkalla - 100 blogikirjoitusta ja satoja kuvia- sattui ja tapahtui paljon muutakin, jota voi myös jälkikäteen fiilistellä. KIITOS blogissa vieraileille ja mukana eläneille!
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Mahtava Putaan viikonloppu - 114 päivää h-hetkeen
Minun kesäni jakautuu kahteen osaan: Elämän ennen keihäskarnevaaleja ja elämä karnevaalien jälkeen. Tänään alkoi tämä jälkimmäinen osa hiukan väsyneenä, mutta jälleen täynnä uusia kokemuksia keihäsperheen keskeltä. Uusi tuttavuus löytyi Jenkeistä, kun kohtuullisen pitkälle 99.72 heittänyt Tom Petranoff oli mukana karnevaaleilla. Hän on yksi parhaista tarinankertojista, joita olen koskaan tavannut. Eleet ja ilmeet kuljettivat tarinoita huippukliimaksiin. Kertomusten aikana saimme nauraa porukalla itsemme kippuralle. Tarinoiden ohella pääsin kuulemaan hänen mielipiteensä tekniikasta, jotka tallensin takaraivon kovalevylle tulevaisuutta varten.
Tänä vuonna olin seitsemän keihäskoulurehtorivuoteni jälkeen normaali rivikouluttaja. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Koulutin P15- ryhmää yhdessä Ari Wecktrömin kanssa. Ajatukseni kohtasivat erinomaisesti, josta seurasi rento ja mukana meininki läpi viikonlopun. Kiitos Ari! Oli kuitenkin kova työ olla sekaantumatta mihinkään päätöksiin, jotka eivät enää koskettaneet minua. Sen verran rehtorivaihde oli selkärangasssa edelleen. Uusi rehtori Matti Närhi selvisi erinomaisesti. Uskomattoman hieno yhteishenki ja tekemisen meininki ovat käsin kosketettavissa Putaalla. Voisin jopa puhua Pihtiputaan hengestä.
Jennin kilpailut olivat koko viikonlopun tärkeimpiä asioita Pihtiputaalla. Tuloksena oli N22- sarjan voitto torstaina sekä naisten sarjan neljäs sija sunnuntaina. Jenni heittäminen oli selvästi parempaa kuin edellisissä kilpailuissa, mutta silti koko ajan jää hampaankoloon. Tunnon onnistuminen, minun termilläni klosahdus on koko ajan erittäin lähellä. 53-54 m syntyy rutiinilla ja monta kertaa jopa huonolla keihäänhallinnalla. Vajaa kaksi viikkoa ja Jennin kauden pääkilpailu EM- 22 Tampereella on käsillä. Jospa siellä sitten klosahtaa. Kaikkeni teen Jennin kanssa.
Presidentin saapuminen ja siihen valmistautuminen tekivät tämän vuotisista keihäskarnevaaleista ikimuistoiset. Oli hienoa, että kaikki nuoret keihäkoululaiset, omat lapseni mukaan lukien, saivat seisoa keihäskunniakujassa presidentin saapuessa kentälle. Minulle kuitenkin tärkeämpää oli nähdä kaikki keihäsystävät, ja parantaa heidän kanssaan maailmaa keihäänheiton ympäriltä sekä kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä.
Treenit jatkuvat pienen viikonvaihteen puuhastelujen jälkeen tänään. Viikonloppu antoi uskoa tähän(kin) asiaan. Palaamisiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti