Supertyytyväisenä Wappuun - 177 päivää h-hetkeen

Monella tapaa ehkä parhain kevään Portugalin leirini on kääntymässä loppusuoralle. Fiilis, rentous ja tekemisen meininkii ovat 100 %- luokkaa. Itse olen saanut nauttia tuosta kaikesta myös itse tekemällä. Olo on koko ajan kevätlaitumelle päästetyllä hepalla. Tiedän, ettei vielä kannata juhlia voittaja elkein vaan nöyrästi, sillä monta tärkeää päivää ja harjoitusta pitää saada maaliin terveenä.

Paikalta tykitys 

Eilinen maanantai oli kylmin päivä, ennusteen mukaan myös leirimme ainut kylmä sellainen. Tuulipuku ja vieläpä sen alla pitkähihainen jäävät muistojen salkkuun. 16 astetta ei kuitenkaan ollut lainkaan huono keli harjoitella. Päinvastoin  tuulet olivat eilen vallan mainiot heittopaikalla. Aamulla sekä Tero että Rainer tekivät kevyen heittotreenit. Se tarkoitti molemmilla heittämistä n. 8 metrin ristiaskeljuoksusta. Kumpikin herra oli tyytyväinen suorituksiinsa, joka on tietysti tärkeintä. Iltapäivällä tytöt alkoivat Annikan heittotreenillä, jatkuivat Teron sekä Niinan kuulanheitto- ja loikkatesteihin ja päättyen Jennin heittotreeniin. Erityisen tyytyväinen urheilija oli Jenni, joka jatkoi vakuuttavia otteita heittopaikalla. Treeni päättyi treeniennätykseen, joten oikealla tiellä tyttö on.

Tiistaiaamu aukeni jälleen normaalina auringonpaisteena. Heti tuntui, että pyörä kulkee selvästi helpommin harjoituskeskukseen. Aamutreenissä Annika, Jenni ja Eetu ottivat avausjumppaliikkeitä aidoilla ja kuntopalloilla, juoksujen kuuluessa luonnollisesti ohjelmaan. Iltapäivä alkoi taas aikaisin klo 15. Nyt Annika vuorostaan teki testipatteriston. Reilu viikko sitten pyörähtänyt nilkka kesti hyvin, mutta ennätykset jäivät tekemättä, luonnollisesti. Vaihdoin kuntosalin tunnelmiin, jossa oli todelliset ennätystenmurskajaiset. Jenni teki uudet ennätykset tempauksessa ja etukyykyssä, Eetu rinnallevedossa ja etukyykyssä sekä Tero ylivedossa ylös. Tero- pojan ennätys on kohtuullisen tasokas, näin voin todeta. Itsekin rimpuilin rautojen kanssa. Tuloksena oli SB sekä rinnallevedossa että etukyykyssä.

Näissä fiiliksissä  ja alla olevan kuvan tunnelmissa on aika toivottaa Hyvää Wappua!     

Ennätyksiä pukkaa - 179 päivää h-hetkeen

Lauantaina aamupalalla meitä Pohojalaasia istui kaksi enemmän, kun Annika ja Karoliina saapuivat vahvistamaan kiintiötämme. Olemme hotellissamme Yellow Beachissa lähes ainoita suomalaisia. Kadun toisella puolella Dunamarissa on puolestaan lähes sata suomalaista. Kohtaamme tuon porukan päivittäin sitten nettikahviloissa, joista haemme porukalla sitten langattoman verkon. Viime vuonna vielä maksoin kiltisti 20 euroa hotellin kolmen päivän nettiyhteydestä, joka sekään ei aina toiminut. Vielä toistaiseksi en ole päässyt valittamaan ilmaisesta kuppilasurfailusta.

Aamupäivät treenit ovat suunniteltu minun treeniohjelmissa. Lähinnä se tarkoittaa kuntopallon heittoja, juoksuja, kevyitä hyppyjä tai aitojen kanssa touhuamista. Tätä teki perjantaina(kin) treenipoppooni. Aloitin itse jo aamulla latautumisen omaan iltapäivän kuulanheitto- ja loikkatreeniin. Lähdin hölkäten treenipaikalle, jotta keski-ikäisen miehen kroppa olisi kunnolla lämmin. Oma treenini oli kohtalainen, ei aivan sitä mistä haaveilin. Pään yli eteen – heitossa tein kauden parhaani, joka osaltaan lämmitti. Mutta onneksi treenikaverini eli lapseni olivat hyvässä iskussa. Eetu teki peräti neljä uutta ennätystä ja Jenni kaksi.  Eetu 3- tassu ja 10 m kerho lämmitti isää erikoisen paljon. Urheilijasta siirryin valmentajaksi lennosta. Piipahdus punttisalilla Teroa moikkaamaan ja sitten heittopaikalle Annikan heittoja tutkailemaan. Kahdeksan päivään aikaisemmin pyörähtänyt nilkka oli palautunut erittäin hyvin. Tuloksena oli normaali ja vieläpä hyvä heittotreeni nurmelta. Nuoren tytön uran ensimmäinen ulkomaan leiri sai siten arvoisensa alun.

Tänään sunnuntaina Terolla, Jennillä ja Eetulla oli lepopäivä. Minä keskityin omaan harjoitteluun, Annikan treeneihin ja vierailevana tähtösenä seurailin Amanda Rädyn heittämistä sekä Rainerin testipatteriston suorittamista. Aloitin päiväni tekemällä Annikan kanssa kuntopallo-, aitahyppy- ja juoksutreenin. Omat tuntemukset olivat mukavat. Lämpö tuntuu päivä päivältä paremmalta, lihaskireyksiä ei ole juurikaan havaittavissa. Treenin päälle matkasin keihäspaikalle, jossa nuori flikka näytti hyvin mallia kuinka keihästä heitetään. Sukunimi Räty (ei sukua Sepolle) on Suomessa velvoittava, mutta tästä tytöstä voidaan kuulla.

Päiväsydämenä en pysähtynyt hetkeksikään. Tapasin valmennusjohtaja Kemppaisen, ja lähdin aikaiseen kentälle. Olin kannustamassa Raineria kuulanheitoissa ja loikissa. Yksi kaikkien aikojen ennätys syntyi ja pari oli erittäin lähellä. Luulen, että ensi viikolla nekin kirjoitetaan uusiksi. Punttisalilla tein kiertävän lihaskuntopiirin ennen kuin Annika saapui tekemään omaa punttitreeniään. Päivää voi sanoa työpäiväksi, sillä harjoituskeskuksessa vietetty aika oli tänään lähes seitsemän tuntia.

Fillarointi alkaa olla minulle(kin)normaali  tapa liikkua. 12 km päivässä on helppoa kuin heinän teko. Kuvassa näkyy millainen oma kaista pyöräilijöille saisi olla Suomessakin. Pitkä suora sopii näin yksinkertaiselle ja suoralle miehelle. Seuraavaa jatko-osaa odottelemaan, moro!

Keppi sai rajusti kyytiä - 181 päivää h-hetkeen

Keihäät ovat keihäänheittäjän rakkaita, eli keihäänheittäjä kohtelee niitä hellävaroen. Tero ei  kuitenkaan säälinyt tänään työvälineitään, vaan laittoi niitä kirjaimellisesti mutkalle. Sen verran rajusti tuli niihin lähtönopeutta. Tämä jatkokertomus on myös muilta osin hymyä, mikä on tietysti niin kuin pitääkin.

Eilinen torstain lepopäivä oli leirimme kuumin toistaiseksi. Minäkin uskaltauduin Atlantin syleilyyn. Yllätys oli se, että merivesi oli lämpöisempää kuin koskaan aikaisemmin. Aalloissa temppuja ja monia kuvia iloisen naurun säestyksellä oli päivän saldo. Päiväsydämenä minulla oli projekti parturin etsintä. Löysin lopulta yhden ja karvat lähtivät 10 euron hintaan. Illalla tuli tehtyä virhe, nimittäin ylensyötyä. Nuorison perässä meillä söimme hyvät pizzat puoli seitsemän maissa ja menimme vielä hotellimme päivälliselle puoli yhdeksän. Korttipeli-illan jatkaminen oli tämän jälkeen vaikeaa, joten menimme nukkumaan heti kymmenen jälkeen.

Tänään perjantaina oli superheittopäivä, sillä koko porukka oli heittämässä. Eetu aamulla, Jenni, Rainer, Niina ja Tero iltapäivällä. Aamulla oli heittopaikalla huipputuulet, pieni myötätuuli, mutta iltapäiväksi  se kääntyi erittäin kovaksi vastaiseksi. Se pisti tietysti jännittämään miten tekniikka pysyy kasassa haastavissa olosuhteissa. Jenni aloitti iltapäivän heitot ja teki mallikkaan treenin. Uran pisimmät harjoitusheitot olivat tosiasia. Jennin lopetettua Tero asteli paikalle. Mies taltutti tuulen kylmän viileästi erinomaisella heittotreenillä. Teknisesti heitot olivat mielestäni  koko Teron uran parhaimmasta päästä. Valmentajan oli poikkeuksellisesti mentävä katsomaan pisimmän heiton alastulopaikkaa. Taisi siitä tulla kauden pisin kiskaisu. 

Odottelen juuri parasta aikaa tätä kirjoittaessani täydennystä porukkaamme Seinäjoelta.. Seuraavassa jaksossa kerron myös omasta tekemisestäni, joka väistämättä on sivuroolissa näissä huippu-urheilukarkeloissa. Mutta ainakin pistän nokkani yhteiskuviin:

Hyvää viikonloppu itse kullekin säädylle!

Onnellinen kun voi heittää - 183 päivää h-hetkeen

Olen etuoikeutettu,  kun saan viettää aikaa huippu-urheilun parissa ja vielä pystyn itsekin urheilemaan terveenä.  Tuolla lauseella, jota liian usein ei tule sanottua haluan aloittaa tämän kertaisen tarinani. Erinomaiset fiilikset siis ilmoilla täällä etelän lämmössä.

Tiistaiaamu aukeni komeaan auringonpaisteeseen, jossa ei tietystikään ole mitään ihmeellistä. Fillarilla kentälle, jossa Eetu ja Jenni tekevät kuntopallo, aitahyppy ja pitkät juoksuvedot setin sekä Tero heitti kevyen heittotreenin. Kevyestä tuli todella kevyt ja tarkoituksella. Vain kaksi heittoa alustalta nurmiheittojen jälkeen. Se riitti, koska tuntuma oli hyvä ja oli järkevää säästää parhaat paukut perjantain koviin heittoihin.

Iltapäiväunet jäivät minulta väliin, kun oli oman heittotreenin vuoro. Iso kuppi kahvia ja asianmukaiset särkylääkkeet kuuluivat nytkin treenin alusrituaaleihin. Heittämiseni tapahtui muiden vielä huilatessa, joten tyhjät heittoalueet olivat yksin minulle. Ilo oli huomata heti kärkeen, että käsi toimii tarpeellisen hyvin treenin suorittamiseen. Jälkikäteen olen tyytyväinen, että tällä kertaa myös maltti riitti hyvin. Pala palalta lisää vauhtia ja merkkiä eteenpäin. Viimeistä heittoa, ns. huippuheittoa, hain kylläkin suhtkoht monta kertaa. Sain sellaisen kuitenkin kaivettua. Tyytyväinen mies riisui piikkarit jalasta ja aloitti heti päivien laskemisen mahdolliseen toiseen heittotreeniin ensi viikolla.

Siirryin suoraan kuulanheittopaikalle, jossa Tero ja Niina testasivat leirikuntoa pään yli taakse- ja alta eteen heittojen muodossa. Kuulanheittopaikka on hyvin suojaisassa paikassa, jossa polttava aurinko suorastaan hiveli ihoa. Mikäs siinä oli ollessa ja merkkikiviä siirrellessä, varsinkin kun kuulat kaarsivat pitkälle. Kumpikin tekivät leiri parhaansa, Teron päästessä hyvin lähelle kaikkien parasta alta eteen heitoissa. Matka jatkui loikkapaikalle, jossa hyvä meno jatkui. Tulokset olivat parempia kuin ensimmäisellä leiriviikolla. Minulle valmentajana se kertoo sen, että treeniohjelma on hyvin onnistunut, ainakin tähän asti. Seuraavaksi matkasin punttisalille, jossa Jenni, Eetu ja Rainer liikuttelivat rautoja. Lapseni olivat kummatkin tehneet kyykyssä kaikkien aikojen ennätyksensä, joka hymyilytti myös isukkia.

Keskiviikkoaamu oli palauttavien lenkkien päivä kaikilla muilla paitsi minulla, jolla oli rautojen liikuttelu mielessä. 3,5 km hölkkää harjoituskeskukseen ja suoraan rinnallevetoon, josta takakyykkyyn ja lopuksi penkkipunnerrukseen. Kaikki kulkivat todella hyvin, ulkomaalaisten keihäsvalmentajien toimiessa kannustajina ja videokuvaajina. En siis voinut epäonnistua yhdessäkään nostossa. Matkalla juosten takaisin hymyilin sisäisesti tyytyväisyyttä. Tästä leiristä voi tulla paljon positiivista. Ainakin omat tuntemukset omaan tekemiseen  ovat monin kerroin paremmat kuin pommiin menneen Etelä-Afrikan viikon aikana.

Päiväunet, hyvät kahvit ja iltapäivällä takaisin harjoituskeskukseen. Terolla oli ohjelmassa puntti ja nuorisolla huoltava lihaskuntopiiri. Itse tein ylivetoa Niinan ja Teron kanssa. Taisin tehdä muuten ylivedossa kaikkien aikojen ennätyksen, kun kukaan ei tullut sanomaan omana aktiiviaikana, notta yliveto olisi keihäänheittäjien pääliikkeitä. Onneksi en valmentajan ole tehnyt kyseistä virhettä. Iltapäivän treenit päättyivät porukalla hullutteluihin ja niistä kuvien ottoihin. Tunnelmat eivät juuri paremmaksi voi siitä tulla. 

Päivän yksi parhaista uutisista tuli vielä loppuun tekstarina. Annikan viime perjantaina pyörähtänyt nilkka kestää jo hyvin kävelyä ja laukut pakkaaminen on pitkällä. Perjantaina porukkamme koko siis kasvaa… Jatketaan harjoottelua hyvät ystävät!  

Portugalin kevätauringossa - 185 päivää h-hetkeen

Täällähän minä, täällähän minä… lastenlaulun sanoin ilmoittaudun. Yhdeksättä kevättä putkeen paikkaan saman taloutta ja heikennän omaani. Kaksi vanhinta lastani Jenni ja Eetu ovat varttuneet samoissa maisemissa joka vuosi. Voi siis sanoa, että kakkoskodiksi tituleeraaminen ei ole kaukaa haettua.

Tänä vuonna lähdimme Eetu kanssa sunnuntain puolella 1.38 junalla Seinäjoelta Tikkurilaan. Vaikka kuinka väsytti, jäi nukkuminen minimaaliseksi. Lentoasemalla kohtasimme Jennin sekä Jennin poikakaverin Rainerin, ja ensimmäinen työmaa oli yhdistää kaksi keihäsputkea ilmastointiteipillä, jotta säästyisimme kaksinkertaisesta maksusta. Tässä onnistuimme, ja koneeseen nousimme hyvillä, mutta väsyneillä ajatuksilla.

Ajattelin nukkua koneessa ensimmäisellä lentopätkällä Berliiniin,  mutta mitä vielä. Kiekkovalmentaja Anssi Mäkisen kanssa juttua riitti koko lentomatkaksi. Anssi sai ylipuhuttua meidän tiimin piipahdukselle Berliinin keskustaan. Reissu oli todella mukava, ja tappoi hyvin viiden tunnin odottelun kentällä. Näimme vähäsen Berliiniä (yllä oleva kuva kertoo tärkeimmät) ja maistelimme hyvin lounaan lentokentän ulkopuolella.

Olimme perillä Monte Gordossa klo 18, jossa aika on kaksi tuntia Suomea jäljessä. Ensimmäinen ilon aihe oli loistavat ja talon suurimmat huoneet. Hotelli on vähän pyramidin näköinen (katso eka kuva) ja joka huone on vähän eri kokoinen. Meidän huoneella on mittaa peräti 12 metriä. Kyllä siihen kaksi miestä just ja just mahtuu. Nettiyhteydet kotiin hain heti lähibaarista,  rannalla piipahdin ilman paitaa, tapasin Teron ja Niinan sekä söin maittavan päivällisen. Klo 20.15 sammui Kankaiden huoneesta valot ja nukkumatti kutsui. 

Lähes 13 tunnin yöunet herättivät ensimmäiseen kokopäivään Portugalissa. Ensimmäistä kertaa minäkin vuokrasin pyörän liikkumisvälineeksi leirin ajaksi. 21 euroa kahdesta viikosta ei ole mielestäni paha, ja hyväähän se tekee heikkokuntoiselle miehelle. Treenikeskukseen on matkaa kolme kilometriä sivu, joten kilometrejä tullee jonkin verran. Aamuverkaksi teimme, ninä mukana, koordinaatiohyppelyjä, kuntopallonheittoja ja juoksua. Treenilämpötila sai koko porukan hymyilemään, suomalainen tarvitsee sitä pitkän talven jälkeen ehdottomasti.

Päiväunet ja matka ensimmäiseen heittotreeniin oli tosiasia. Jenni aloitti eilen tulleista keihään varressa. Jennin kevyempi heittotreeni nurmelta ja lopuksi alustalta pienestä vauhdista oli lupaavan hyvä. Positiivista oli myös se, että tehot pysyivät alhaalla ja heittoja ei tullut liikaa.  Treeni päättyi perinteiseen Kankaan perheen tarkkuuskisaan. Siinä kävi voittojen suhteen niin, notta HK 4 – JK 0 ja EK 0. Tuosta riittää puhetta pitkäksi aikaa.

Huomenna heittopaikalla Tero, Rainer ja ehkä, mahdollisesti eräs Hannu-poika. Siitä kertonen sitten seuraavassa jaksossa.

Loukkaantuminen vaanii aina - 187 päivää h-hetkeen

Moro! Nyt tuli viiden päivän väli blogin päivityksessä, joka on pisin tähän asti. Viikkoa on kovasti työllistänyt se tosiasia, että ensi yönä lähden kahdeksi viikoksi Portugaliin. Vapaa-ajan harrastukset, luottamustoimet, kotiasiat sekä tietysti leipätyö on täytynyt hoitaa ns. maaliin asti, jotta reissuun pääsee lähtemään. Olen noissa asioissa maalissa, laukaun pakkausta lukuunottamatta.

Tämän talven ensimmäinen ja todellakin toivon viimeinen loukkaantuminen tapahtui silmieni edessä eilen. Hyvä heittotreeni päättyi tukijalan huonoon alastuloon ja nilkan pyörähtämiseen. Annika on tulossa ensi viikon perjantaina perässä Monte Gordoon, tai ainakin niin todella toivon. Vielä on liian aikaista sanoa, missä aikataulussa nilkaa paranee. Murtumaa ei kuitenkaan ole lääkärin mukaan, ja nopealla ensiavulla ei edes nilkan turpoamista ole tapahtunut.

Sanoin eilen Annikalle, että olisin voinut ottaa itse vastaan tuon nilkkavamman, sen verran harmitti itseäni. Itse olen kuitenkin terveenä ja valmiina Portugaliin, myös itse treenaamaan. Viikko on mennyt erittäin mukavasti. Uskon vahvasti, että käsi kestää keihäänheittoa, ja saan muutenkin rakennettua hyvän treenipätkän Portugaliin. Valmennus on silti selvä ykkösjuttu, enkä aseta tällä kertaa mitään suuria tavoitteita, kuteen virheellisesti tein Etelä-Afrikkaan.

Etelä-Pohjanmaan Yleiurheilu ry:n puheenjohtajana johdin tänään ensimmäisen vuosikokouksen Kuortaneella. Saimme kunniavieraaksi SUL ry:n puheenjohtajan Vesa Harmaakorven. Olen tämän(kin) jälkeen todella vakuuttunut miehestä. Suomen Urheiluliitto on saanut todella huippukaverin johtoonsa. Olen samalla varma siitä, että alkanut yleisurheilun nousu jatkuu uuden puheenjohtajan toimiessa kapellimestarina.

Kuulette minusta seuraavana kahtena viikkona taas useammin Portugalin auringon alta, josta kirjoittelen ja siirtelen kuvia muutaman kerran viikossa.

Tassuihin nopeutta - 192 päivää h-hetkeen

Meidän rakkaat lemmikit olivat treenipuuhissa tänään. Kissalla on mielestäni kohtalaisen nopealiikkeiset tassut. Samaa terävyyttä olen yrittänyt hakea heittokäteeni, siinä onnistumatta. Se on varmastikin treenin puutetta, joten jatkan harjoittelua :)

Viikonloppu alkoi Teron viimeisellä treenillä ennen Portugalin leiriä Kuortaneella. Treeni jäi historian kirjoihin loistavana. Erityisesti pään yli eteen lensi hurjan pitkälle. Kerran aikaisemmin, vuonna 2007, on mitattu hiukan pidempi tulos. Muistaakseni 2007 ei ollut Terolle kovin huono, joten ainakin tuon tuloksen valossa keihäs voisi lentää myös tänä kesänä.

Itselleni viikonloppu oli metsätöitä, harjoitusohjelmien tekemistä, kyläilyä, juoksulenkkiä ja pikajuoksun tapaista menemistä. Raivaussahalla tuli nopeasti pientä lakoa, mutta tuon kruunasi ehdottomasti risujen polttaminen nuotiolla. Meikäläinen on kyllä viimeisen päälle tulimiehiä. Monta tuntia kului nopeasti tuhostaessa ja akkuja ladatessa. Pihatöiden lisäksi tapahtui viikonloppuna toinenkin ihmeellisyys. Olin nimittäin kyläilemässä iäkkään sukulaismiehen luona, josta tuli kertakaikkiaan hyvä olo.

Tänään aloitin viikon koiralenkin lisäksi lihakuntotreenillä. Sain laitettua vatsalihakset todella ahtaalle, en siis ollut vain fiilistelyä. Matka jatkuu hyvillä tuntemuksilla kohti Portugalia: 4 päivää töitä, 2 viikkoa Atlantin rannalla.  Palaamisiin!

Olohuone treenitantereena -196 päivää h-hetkeen

Päivä vain sujahti iltaan enkä ollut saanut tehtyä suunniteltua hyppytreeniäni. Piha on vielä jäässä eikä epätasainen asvaltti oikein kiehtonut. Siispä lanseerasin inspiraation kourissa hyppyradan olohuoneeseen. Tätä ennen sain tehtyä erilaisia koordinaatioita samassa paikassa. Vaimo olisi kyllä häätänyt alta aikayksikön minut pihalle, jos ei vaan olisi iltavuorossa töissä. Otan tässä riskin ja valmistaudun huomiseen ripitykseen. Fiilis treenissä oli kyllä melkoinen ja siitä tuli vallan mainio. Tälläisiä hulluja siis Pohojanmaalla asustaa :)

Tämä päivä oli muutenkin huippu. Töiden jälkeen piipahdin Kuortaneen urheiluopistolla, jossa taas alkoi SUL:n keihäsleiri. Jenni aloitti leirin heittotreenillä, josta olen edelleen todella täpinöissäni. Keihäs sai todella mahtavasti kyytiä. Tyttäreni heitti ehkä, kenties, luultavasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja tekstiviesti iltatreenistä kertoi uuden testiennätyksen syntymästä. Matka Jennin(kin) kanssa jatkuu siis erinomaisesti. Koputan puuta...

Omat treenini ovat tällä viikolla olleet puolikovia, siis siellä mukavuusalueella liikkuvia: ma- lenkki, ti- lihaskuntoa, ke- puntti ja tänään siis hyppyjä. Seuraavan viikon aikana jätän puntit pois ja teen hyppyjä sekä juoksuja enemmän. Näillä eväillä koitan päästä Portugaliin terveenä ja terävänä. 

Näin tällä kertaa... jatketaan harjoottelua!

Aurinkoa risukasaan - 200 päivää h-hetkeen

Aurinko on paistanut joka päivä siitä lähtien kun saavuin Etelä-Afrikasta 17.3. Nämä päivät ovat kuitenkin olleet oman keihäsprojektini suhteen varjoista taapertamista. Tänään auringonpaiste muuttui räntäsateeksi, ja samalla sain aikaan koko talven parhaimman heittotreenin. Pohjoisen mies taitaa siis olla varjoissa kulkija :) Tiedän, sisäistän ja pidän itsekin hulluna sitä, että 44 v. miehen elämän auringonpaisteet ovat kiinni pystyykö heittämään keihästä vai en. Edellä kuvattu kuvaa kuitenkin sitä millä sykkeellä tähän projektiin olen lähtenyt ja sen kuinka tunteella elän asiaa.
Ylhäällä oleva video tältä päivältä kertokoon omalta osaltaan sen, että MM- kilpailuprojekti elää ja hengittää edelleen.

Tänään myös avautui viimeistään se kuinka usein olkapääni kestää heittämistä. Möykkyä pystyn heittämään paikalta joka viikko, mutta keihään varteen minimiväli on kaksi viikkoa. Tämän tosiasian pyrin pitämään mielessä. Keihäsjuoksuilla plus muilla oheisharjoitteilla heittäminen pysyy varmasti tuntuma, joten uskon, että homma on hallinnassa.

Eilen ollut ensimmäinen SUL:n liiitovastuuston kokous oli mielenkiintoinen ja avartava kokemus.  Vaikka kokous oli elämäni pisin, ei pitkästymistä tai turhautumista tullut kertaakaan. Erittäin mielenkiintoiset asiat, hyvä yhteenpuhaltamisen henki ja kokouksessa vallinnut loistava huumori, ennen kaikkea uudella puheenjohtajalla Jarmo Hakasella, pitivät tästä huolen. Ensivaikutelmani tästä luottamustoimesta ovat siis erittäin positiiviset.

Hyvää uutta alkavaa työviikkoa kaikille!  

Jyväskylän testiheitot onnistuivat - 202 päivää h-hetkeen

Kuva Juha Janhonen

Keskiviikko oli mielenkiintoinen päivä, kun matkasin Teron ja Niinan kanssa Jyväskylään. Jyväskylä on nähty ja koettu, mutta keihäsharjoitus voima-anturalevyä vasten mediaväen seuratessa oli uutta. Uusi huippujuttu oli myös lähes reaaliaikainen palaute tekniikasta. Noin kolmessa minuutussa videon kylkeen ilmestyi tärkeät keihäänheiton muuttujat, kuten lähtönopeudet, lähtökulmat ja eri ryntökulmat. Reaaliaikaisuus antoi mahdollisuuden korjata virheitä tai ainakin parantaa niitä treenin aikana.

Kuva Juha Janhonen

Jenni oli tullut suoraan Lahdessa, ja heitti oman testinsä ensin. Heitot paranivat heitto heitolta ja viimeinen heitto oli kaikilla mittareilla paras. Niin isä kuin tytär olivat tyytyväisiä. Tero astui heittopaikalle monien kameroiden seuratessa. Heitto oli alusta asti sillä hyvällä tasolla millä mies on liikkunut koko talven. Tyytyväisyyttä lisäsi lähes yksi metriä sekunnissa kovemmat lähtönopeudet kuin viime talvena. Treenissä saatiin myös vahvistusta sivuttaisryntökulmaongelmaan eli suomeksi keihäs tahtoo lähteä matkaan liikaa poikittain. Työ jatkuu sen osalta kevään aikana.

Viikko on ollut todella työn täyteinen. Kokousta, Jyväskylää, kilpailujen toimitsijana olemista ja kouluvierailua Teron kanssa sekä runsaasti rästitöitä, joiden deadline oli tällä viikolla. Selvitin ja selätin kaikki, josta on tällä hetkellä hyvä mieli. Omista treeneistä olen joutunut tinkimään. Tällä hetkellä saldona maanantain puntti, torstain lenkki ja tämän päivä puntti. Fiilikset ovat kuitenkin hyvät, sillä kroppa tuntuu todella hyvältä. Odotan siis todella sunnuntain heittoharjoitusta. Sitä ennen kuitenkin huomenna matka SUL:n liittovaltuston kokoukseen Tampereelle. Mielenkiintoista istumista on siis tiedossa.

Hyvää viikoloppua kaikille!