Onnellinen kun voi heittää - 183 päivää h-hetkeen

Olen etuoikeutettu,  kun saan viettää aikaa huippu-urheilun parissa ja vielä pystyn itsekin urheilemaan terveenä.  Tuolla lauseella, jota liian usein ei tule sanottua haluan aloittaa tämän kertaisen tarinani. Erinomaiset fiilikset siis ilmoilla täällä etelän lämmössä.

Tiistaiaamu aukeni komeaan auringonpaisteeseen, jossa ei tietystikään ole mitään ihmeellistä. Fillarilla kentälle, jossa Eetu ja Jenni tekevät kuntopallo, aitahyppy ja pitkät juoksuvedot setin sekä Tero heitti kevyen heittotreenin. Kevyestä tuli todella kevyt ja tarkoituksella. Vain kaksi heittoa alustalta nurmiheittojen jälkeen. Se riitti, koska tuntuma oli hyvä ja oli järkevää säästää parhaat paukut perjantain koviin heittoihin.

Iltapäiväunet jäivät minulta väliin, kun oli oman heittotreenin vuoro. Iso kuppi kahvia ja asianmukaiset särkylääkkeet kuuluivat nytkin treenin alusrituaaleihin. Heittämiseni tapahtui muiden vielä huilatessa, joten tyhjät heittoalueet olivat yksin minulle. Ilo oli huomata heti kärkeen, että käsi toimii tarpeellisen hyvin treenin suorittamiseen. Jälkikäteen olen tyytyväinen, että tällä kertaa myös maltti riitti hyvin. Pala palalta lisää vauhtia ja merkkiä eteenpäin. Viimeistä heittoa, ns. huippuheittoa, hain kylläkin suhtkoht monta kertaa. Sain sellaisen kuitenkin kaivettua. Tyytyväinen mies riisui piikkarit jalasta ja aloitti heti päivien laskemisen mahdolliseen toiseen heittotreeniin ensi viikolla.

Siirryin suoraan kuulanheittopaikalle, jossa Tero ja Niina testasivat leirikuntoa pään yli taakse- ja alta eteen heittojen muodossa. Kuulanheittopaikka on hyvin suojaisassa paikassa, jossa polttava aurinko suorastaan hiveli ihoa. Mikäs siinä oli ollessa ja merkkikiviä siirrellessä, varsinkin kun kuulat kaarsivat pitkälle. Kumpikin tekivät leiri parhaansa, Teron päästessä hyvin lähelle kaikkien parasta alta eteen heitoissa. Matka jatkui loikkapaikalle, jossa hyvä meno jatkui. Tulokset olivat parempia kuin ensimmäisellä leiriviikolla. Minulle valmentajana se kertoo sen, että treeniohjelma on hyvin onnistunut, ainakin tähän asti. Seuraavaksi matkasin punttisalille, jossa Jenni, Eetu ja Rainer liikuttelivat rautoja. Lapseni olivat kummatkin tehneet kyykyssä kaikkien aikojen ennätyksensä, joka hymyilytti myös isukkia.

Keskiviikkoaamu oli palauttavien lenkkien päivä kaikilla muilla paitsi minulla, jolla oli rautojen liikuttelu mielessä. 3,5 km hölkkää harjoituskeskukseen ja suoraan rinnallevetoon, josta takakyykkyyn ja lopuksi penkkipunnerrukseen. Kaikki kulkivat todella hyvin, ulkomaalaisten keihäsvalmentajien toimiessa kannustajina ja videokuvaajina. En siis voinut epäonnistua yhdessäkään nostossa. Matkalla juosten takaisin hymyilin sisäisesti tyytyväisyyttä. Tästä leiristä voi tulla paljon positiivista. Ainakin omat tuntemukset omaan tekemiseen  ovat monin kerroin paremmat kuin pommiin menneen Etelä-Afrikan viikon aikana.

Päiväunet, hyvät kahvit ja iltapäivällä takaisin harjoituskeskukseen. Terolla oli ohjelmassa puntti ja nuorisolla huoltava lihaskuntopiiri. Itse tein ylivetoa Niinan ja Teron kanssa. Taisin tehdä muuten ylivedossa kaikkien aikojen ennätyksen, kun kukaan ei tullut sanomaan omana aktiiviaikana, notta yliveto olisi keihäänheittäjien pääliikkeitä. Onneksi en valmentajan ole tehnyt kyseistä virhettä. Iltapäivän treenit päättyivät porukalla hullutteluihin ja niistä kuvien ottoihin. Tunnelmat eivät juuri paremmaksi voi siitä tulla. 

Päivän yksi parhaista uutisista tuli vielä loppuun tekstarina. Annikan viime perjantaina pyörähtänyt nilkka kestää jo hyvin kävelyä ja laukut pakkaaminen on pitkällä. Perjantaina porukkamme koko siis kasvaa… Jatketaan harjoottelua hyvät ystävät!