Tänään oli pienen, pienen hetki, kun koko perhe oli koossa hetken aikaa. Kaksi aikuista lasta rantautuivat Pohjanmaalle tostataina, toinen Portugalista ja toinen Lahdesta ja jatkoivat suoraan SUL:n keihäsleirille Kuortaneelle. Autoni noukka kulki Kuortaneelle torstaina, perjantaina ja tänään sunnuntaina seuraamaan leiriä. Jennin leiri päättyi tänään erittäin hyvään heittotreeniin, jota fiilisteltiin vielä hiukan kotipuolessakin. Samalla sovimme harjoittelun askelmerkit seuraaviksi neljäksi viikoksi, jonka jälkeen on lähtö kolmella Kankaan ruokakunnan jäsenellä Portugaliin. Todella tärkeitä viikkoja on siis edessä. Jennin(kin) kohdalla usko hurjan hyvään kesään on vankkumaton.
Itse olen käynyt aikamoista "jaakobinpainia" oman tekemiseni suhteen. Olkapäässä on ollut suoranaista leposärkyä, joka ei ole hyvä merkki. Keihäänheitosta haaveilevalle toimimaton käsi yhtä suuri kuin mission impossible. Toki haaveilen, että ensi viikolla kun seuraavan kerran koitan käden toimivuutta, käsi kestäisi heittämistä edes kohtuullisesti. Ajatuksille kannattaako edes yrittää, jos paikat ei kerta kestä, ei vain voi mitään.
Jotain hyvää kuitenkin osui tällekin viikolle. Jalat ovat edellisviikon kunnon hierontojen sekä kevyen tekemisen jälkeen ovat hyvässä iskussa. 5- vuoroloikassa talven paras tulos parani kokonaisella yhdellä metrillä, joka tuntui jopa pieneltä ihmeeltä. Sulkapalloa, hiihtoa, hyppelyjä, juoksua ja vähän lihaskuntoa on ollut viikon ohjelmassa. Mutta edellistä ei kyllä voi sanoa harjoitteluksi vaan fiilistelyksi. Voisin sanoa sitä luidenkeruutalkoiksi. Luidenkeruuviikon lopputulema on kuitenkin se, että huomenna jatketaan harjoittelua ja katsotaan eteenpäin positiivisin lasein. Ehkä puuhasteluni meni myös vähän liian vakavaksi, joten rennompi ote olkoon myös lupaukseni.
Teron viiden viikon Etelä-Afrikan leiri loppuu huomenna. Leiri on sujunut myös viimeisen viikon osalta erittäin hyvin, joten hyvillä mielin olen senkin puolen. Ensi viikkoon moro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti