Tämä oli 45 v keihäshullun 1 vuoden matka lähes nollasta 21.10.2013 tapahtununeeseen h-hetkeen Porto Alegreen Brasiliaan veteraanien MM- kilpailuihin. Kotiintuomisena oli 6. sija M45- sarjan keihäässä. Matkalla - 100 blogikirjoitusta ja satoja kuvia- sattui ja tapahtui paljon muutakin, jota voi myös jälkikäteen fiilistellä. KIITOS blogissa vieraileille ja mukana eläneille!
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Karsintaraja ja aikataulu - 9 päivää h-hetkeen
Päivät h- hetkeen muuttuivat yksinumeroiseksi. Se tuntuu jotenkin epätodelliselta. Ruskan keskeltä olen lähdössä muutaman päivän kuluttua todella kauaksi. Vaikka olen käynyt joka puolella maailmaa, kaukaisin kilpailupaikka on tähän asti ollut Suomessa. Tulee siis samalla valloitettua viimeinen puuttuva maaosa ja kilpailtua ensimmäistä kertaa ulkomailla. Omia pihatreenejä on tullut tehtyä kiitettävästi kesän aikana. Tänään oli viimeinen sellainen. Aitahypyt ja kuntopallon heitot sujuivat erinomaisesti. Edelleen oli mukavat syyskelit. Olen ollut todella tarkka pukeutumisessa, ettei vaan ainakaan sen takia tule hankittua viime hetken flunssaa. Ylipukeutuminen saa veteraaniurheilijan hien nopeasti liikkeelle, mutta samalla myös kropan lämpöiseksi.
Eilisen koiran kanssa suoritetun iltalenkin näkymä on yläpuolella. Ei tarvitse edes tuollaista näkymää, kun ajatukset juoksevat jo Brasilian heittopaikalle. Perjantaina sain selville, koska tarkasti ottaen kilpailen Porto Alegressa. Karsinta on maanantaina klo 16 alkaen. Taitaa olla Suomen aikaa klo 20. Mielenkiintoista olisi tietää heittääkö kaikki 28 miestä samassa ryhmässä niin kuin aikataulu kertoo. Aikamoisen pitkä karsinta ja ennen kaikkea heittojen väli olisi tiedossa. Finaali on merkitty alkavaksi tiistaille klo 14, eli siis vai 22 tuntia karsinnan jälkeen. Tämä tarkoittaa, että yritän selvitä mahdollisimman pienellä energian kulutuksella ja yhdellä heitolla finaaliin. Tiedän, että tuossa saa olla tarkkana. Pitää olla hereillä. Karsintaraja oli myös ilmestynyt. Se on 52 metriä, joka on milestäni juuri sopiva. Pieni harmitus on sellainen, että jos heittäjiä olisi ollut 20 tai vähemmän, karsintaa ei olisi järjestetty. Kohtalainen huoli on takaraivossa, onko käsi iskussa kahtena päivänä peräkkäin. Kipulääkkeet toki on sitä varten, mutta silti...
Viikonloppuun on sisältynyt ennen kaikkea pitkiä yöunia ja nurmikon leikkuuta. Jälkimmäistä aktiviteettia suoritin ehkä viimeistä kertaa. Paljon ns. pikkurästejä riittää alkuviikkoon, että voin lähteä murehtimassa reissuun. Palaan tiistai-iltana vielä viime hetken tunnelmiin ja niihin niin mukaviin ennakkospekulaatioihin. Nyt töllötin ja Silta -sarja kutsuvat!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti