Treeni-into vai sanoisinko nuorekkaasti fiilis on ollut erinomainen. Viikko huipentui puntti-, sulkapallo-, kuntopallo- ja loikkatreenin jälkeen, niin kuin moni muukin viikko, heittotreeniin perjantaina. Homma jatkui hyvissä merkeissä, sillä käsi oli yhteistyökykyinen edelleen. Jälkikäteen ajateltuna tyytyväisyyttä lisäsi huomiot, että sain tukijalan pitämään ehkä parhaiten koko vuonna. Lisäksi ns. hutiheittoja ei tullut lainkaan. Projekti on niin pitkällä, että ainostaan yksi perjaintainen heittotreeni on enää jäljellä. Joten ensi viikon viimeistelytreeni on jossain määrin historiallinen.
Viikkoon on mahtunut kolmena päivänä reilusti talkootunteja tai niinkuin Pohojanmaalla sanotaan kökkätunteja. Naapuriin nauseva omakotitaloa sai peltikaton ja Seinäjoelle nouseva yleisurheilu- ja monitoimihalli sai pressujen levityksen. Sain viettää mukavia ja huumorintäyteisiä tunteja loistavissa porukoissa. Tuo jos mikä tuo mukavan mielen. Jonon jatkona pärjään hyvillä käskyillä, vaikka ei minusta rakennusalan ammattilaista saa tekemälläkään.
Alkuviikkoon päivät sisältävät luentoa, kokousta ja kokousta, joten tiukka alkuviikko on tiedossa. Tiedän selviäväni tuostakin, sillä jotenkin saan aikaan paljon kiireisenä ja nurkkaaan ahdistettuna. Tänään sunnuntaina on TV:n katseluhetki parhaimmasta päästä, sillä Silta -TV1 on mielestäni järisyttävän hyvä rikossarja. Yhtä hyvä kuin Vain elämää perjantaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti