Tämä oli 45 v keihäshullun 1 vuoden matka lähes nollasta 21.10.2013 tapahtununeeseen h-hetkeen Porto Alegreen Brasiliaan veteraanien MM- kilpailuihin. Kotiintuomisena oli 6. sija M45- sarjan keihäässä. Matkalla - 100 blogikirjoitusta ja satoja kuvia- sattui ja tapahtui paljon muutakin, jota voi myös jälkikäteen fiilistellä. KIITOS blogissa vieraileille ja mukana eläneille!
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Laivaristeilyltä kisavirtaa - 2 päivää h-hetkeen
Kisojen aluspäivä sujui rivakasti jokiristeilyllä Porto Alegren kaupungin rantaviivaa tutkaillen. Matka oli ns. sanottu lounasristeily eli matkan puolessa välissä oli tankkaus. Onneksi ei syöty laivassa vaan paikallisessa ruokaravintolassa. Matka oli piristävä ja hintansa väärti sekä elämyksensä että hyvän seuran takia. Oli jälleen reissussa Huotilaisten kanssa. Alempana monta kuvaa risteilyltä.
Huomenna on sitten numerolappu rinnassa. Huomispäivään tuo mielenkiintoa kolme asiaa. Ensimmäinnen asia sää, joka tekee kaikkien ennusteiden mukaan täyskäännöksen juuri huomiselle. Vettä on luvassa koko päiväksi. Toinen mielenkiintoinen asia on se, että onko yhtään parempaa keihästä kentän keihästelineessä. Eilisessä M35- sarjan kilpailussa kentällä oli vain kisajärjestäjien Nordic Viking 60 m ja 70 m mallit, joihin ei ainakaan meikäläinen normaalitilanteessa koskisi. Toivon mukaan joku 28 kilpailijasta on raahannut Brasiliaan paremman keihään. Eritoten edellä mainittujen mallien ohut narukerä tuo haasteen tartunnan suhteen sateella. Kolmas mielenkiintoinen asia on tuleeko kisan aikana pimeys. Nimittäin viime yönä täällä siirrettiin kello kesäaikaan eli viisareita tunti eteenpäin. Klo 16 alkavan karsinnan jälkeen n. klo 17.15 alkaa hämärtämään.
Olemme varautuneet myös siihen, että mitä vain voi sattua. Toissa päivänä kävi mm. niin, että kun urheilijat olivat verrytelleet kiekon karsintaan ja oli aika mennä kentälle, ilmoitettiin, että kilpailun alkamisaikaa siirrettään kahdella tunnilla eteenpäin. Kohta tuli ilmoitus, että jury päättää onko tuleva kilpailu karsinta- vai finaalikilpailu. Pian ilmoitettiin, että kisa on suoraan finaali eikä protestit auttaneet. Täällä tehdään kaikki asiat vähän sinnepäin, joka on aiheuttanut paljon puhetta ja tunteiden kuumenemista. Huomenna nähdään millainen tarina mulla on kerrottava omasta kilpailustani. Se on moro!
Ja vielä kuvia:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti